Nuotion sytyttäminen tuntuu toisinaan hankalalta. Epäonnistuneet nuotiohetket ovat opettaneet minulle muutamia asioita, joista kerron seuraavaksi. Mitkä voivat olla syitä sille, ettei nuotio syty?

Ei riittävästi happea

Tulen edellytys on riittävä happi. Onhan palamisessa kemiallisesti kyse aineen yhtymisestä happeen. Jos rakennat nuotion tiiviisti, ei happi välttämättä riitä palamisreaktioon. On siis hyvä tehdä nuotion aloitus tarpeeksi ilmavasti.

Liian levälleen tulen aloitusta ei kuitenkaan kannata rakentaa, jos tuuli on kova. Tällöin pienikin liekki saattaa sammua tuulen voimasta.

Myös täysin tyynellä ilmalla nuotion sytytys saattaa olla haastavaa. Mieleeni on jäänyt elävästi eräs tyyntäkin tyynempi päivä Inarin Tuulijärvellä. Laavun nuotiopaikka oli pienessä kuopassa ja välittömästi toisen rakennuksen takana, joten vähäinenkään tuulen vire ei päässyt puhaltamaan. Vaikka puut olivat kuivia, ähersin tulen kanssa toista tuntia. Keuhkot ja käsivarret olivat kovilla, kun yritin saada ilmaa kiertämään. Paikalliset pilkkijät vain naureskelivat ohi kulkiessaan mennen ja palatessa.

nuotio
Nuotio Inarin illassa

Sytykkeiden laatu

Tulen saa parhaiten käyntiin pienillä puilla ja sytyillä. Nuotion sytyttäminen onnistuu paremmin, kun palamispintaa on paljon, esimerkiksi kiehisissä tai pienissä puun palasissa. Lämpöenergia ei välttämättä riitä, jos yrität saada tulen syttymään ison halon pinnalta.

Sytykkeinä toimii esimerkiksi koivun tuohi tai kuivasta puusta vuoltu kiehinen. Ethän kuitenkaan revi tuohta elävästä puusta.

Myös käävät ovat hyvä ja perinteinen sytykemateriaali. Käävät luetaan sieniksi, joten ne kuuluvat jokamiehenoikeuksien piiriin. Poikkeuksena on pakurikääpä, joka luetaan sienen aiheuttamaksi kasvannaiseksi. Muista, että puu ei saa vahingoittua kääpää irrotettaessa. Lue lisää aiheesta ymparisto.fi sivulta.

Joskus perinteinen sanomalehti tai muu paperi voi toimia hätäapuna. Vaelluksille tosin harvemmin haluaa kuskata ylimääräistä painoa.

Tuohta ja kiehisiä
Tuohta ja kiehisiä

Puu on märkää tai lahoa

Märkä puu ei tarjoa yhtä hyviä mahdollisuuksia riittävälle lämpötilalle tulen syttymiseen. Laho puu puolestaan on jo menettänyt suuren osan palavasta aineestaan. Lahoaminen kun on hidasta palamista.

Kannattaakin siis valita valmiiksi kuivattuja puita. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Kosteammasta halosta saattaa löytyä kuivaa ainesta, kun irrotat päällimmäisiä kerroksia. Toisaalta, jos puu on tuoretta, on se läpensä kosteaa.

Tulen syttyminen edellyttää siis riittävää lämpötilaa. Märän ja lahon puun avulla lämpötilaa on haastavampi saada nousemaan. Märillä puilla tulen sytytys onkin oma taiteenlajinsa.

nuotio pimeässä illassa

Nuotion sytyttämisen oppii parhaiten tietysti tekemällä ja kokeilemalla. Muista kuitenkin ajankohtaiset ruohikko- ja metsäpalovaroitukset. Lue lisää tulenteosta Tarvittavat taidot -osiosta.

YouTubesta löytyy paljon hyviä videoita, joissa tulen tekoa havainnollisestaan. Esimerkiksi tämä Partiolaisten tekemä video.

Itselleni melkein parhainta ajanviettoa on lähteä ystävän kanssa nuotiolle kokkaamaan. Siispä, ei muuta kun kaveri kainaloon ja tulentekoharjoituksiin.